top of page

NISKANEN LÖYSI HUIPPUVAUHDIN ENNEN KAUDEN AVAUSKILPAILUA.

Elias Niskanen pääsi pitkän odotuksen jälkeen Lamborghinin rattiin Misanon World Circuitilla, Italiassa. Koronan aiheuttaman tauon takia Elias ajoi viimeksi viime vuoden marraskuussa.


- Lensimme Italiaan maanantaina keskittymään tiistain testeihin. Hinku radalle oli kova pitkän tauon jälkeen. Tietenkin olin ajanut paljon simulaattorissa myös Misanon rataa, joten rata itsessään oli tuttu, Elias kertoo.


Tiistain ensimmäiset vedot menivät totutellessa oikeaan kilpa-autoon simulaattorin jälkeen. Elias oli päässyt pitämään ajotuntumaa yllä parin päivän testillä F3-formulalla kevään aikana Suomessa, mutta autojen erilaisuus varsinkin jarrutuksissa tuotti haasteita.


- Aika nopeasti tuli rata tutuksi ja kaikki näytti muuten hyvälle datassakin paitsi jarrutus. Siinä hävittiin paljon aikaa kun minulla oli vähän jäänyt formulan jarrutus-tekniikka päälle, eli jarrutin myöhään kovaa ja en saanut käännettyä autoa sisään ja sitä myötä tuli ongelmia. Dataa käytiin tosi paljon läpi ja mietittiin miten voidaan korjata asia ja mitä minun pitää tehdä toisin. Sekunti oltiin perässä tiistaina saksalaista kaveria, joka oli ajanut viimeiset kaksi viikkoa tiimin mukana testiä muun muassa Spassa ja Nürburgringilla. Ero tuli pelkästään jarrutuksessa.


Keskiviikko alkoi huomattavasti paremmin. Selkäytimessä oli jo yksi täysi testipäivä takana ja tiistai-illan pitkä palaveri kisainsinöörin kanssa tuottivat tulosta. Jarrutustekniikka oli hioutunut oikeanlaiseksi ja uusilla renkailla Elias alitti tiimikaverinsa ajan, ollen nopein Lamborghini.


- Hyvät vinkit kisainsinööri Marcilta ja yöksi pohtimaan ja miettimään. Keskiviikko-aamu alkoi aikasin, klo 9.00 mentiin ensimmäisen kerran radalle ja ajettiin ensimmäinen stintti vanhoilla renkailla. Auto tuntui tosi hyvältä ja olin saanut kiinni jarrutus-tekniikasta. Sitten varikolle ja uudet pyörät alle. Sain ajettua tosi hyvän kierroksen ja aikani meni alle saksalaisen ajan ja olin samalla nopein lamborghini radalla.

Myöhemmin päivällä, kelin lämmetessä, rata muuttui hieman hitaammaksi, mutta Elias piti paikkansa nopeimpana Lamborghinina. Päivän urakka päättyi radan varteen renkaan puhkeamisen takia. Tästä huolimatta päivä oli onnistunut ja antoi paljon oppia tulevaan.


- Kun on viimeksi päässyt ajamaan GT-autoa viime vuoden marraskuussa, niin pitää olla tosi tyytyväinen tämän testin lopputulokseen. Pääsin yllättävän nopeasti kiinni taas siihen, miten GT-autoa pitää ajaa. Kierrosajat olivat todella hyviä ja luotto autoon löytyi, kiitos tiimin osaavan henkilökunnan. Vielä on paljon opittavaa, mutta olemme oikealla tiellä. GT-auton ajamisessa on huomioitava paljon teknisiä asioita. Esimerkiksi jarrut kuumenevat jokaisen vedon lopussa ja tämäkin on asia monien muiden joukossa, mikä pitää muistaa aina kun on radalla. Kiitos vielä kerran hyvistä testipäivistä Leiper Motorsport!, Niskanen sanoo.

Niskasen kausi alkaa samalta Misanon radalta 7.-9.8. Koko sarja pitää sisällään 5 kilpailuviikonloppua päättyen marraskuun puolessa välissä ranskan Paul Ricardille.


Lamborghini Super Trofeo Europe 2020 osakilpailut:

- 07.-09.08.2020: Misano Adriatico, Italia

- 04.-05.09.2020: Nürburgring, Saksa

- 09.-11.10.2020: Barcelona, Espanja

- 20.-24.10.2020: SPA-Francorchamps, Belgia

- 13.-15.11.2020: Paul Ricard, Ranska


Kisaviikonloppu sisältää

- 2x 60 mins harjoitukset

- 2x 15 mins aika-ajot

- 2x 50 mins osakilpailut


Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO tekniset tiedot

- Moottori: V10 IDS, 5.2l

- Maksimi teho: 620hv (456kw) @ 8250rpm

- Maksimi vääntö: 570 Nm @ 6500rpm

- Voimansiirto: 6-vaihteinen sekventaali

- Renkaat edessä: Pirelli 305/660-18 DH

- Renkaat takana: Pirelli 315/680-18 DH

- Akseliväli: 2620mm

- Paino: 1270kg

- Bensatankin koko: 118l







bottom of page