Maailman rata-autourheilusarjojen avaukset viivästyvät.

Maailman rata-autourheilusarjojen avaukset viivästyvät - Myös Elias

Niskanen ja Mikko Eskelinen voimakkaasti kehoittavat noudattamaan

viranomaisten ohjeistuksia ja määräyksiä


Nyt maaliskuun viimeisenä viikonloppuna kuopiolaisen Elias Niskasen ja

jyväskyläläisen Mikko Eskelisen piti kilpailla Malesian Sepangin

entisellä Formula-1 radalla, jossa he olisivat ajaneet ensimmäiset kaksi

kilpailua yhteensä kuuden osakilpailuviikonlopun ja yhteensä 12

osakilpailun mittaisen Lamborghini Super Trofeo Aasian

mestaruussarjasta.


Kuitenkin kun maailmanlaajuinen Koronavirus -pandemia riehuu ympäri

maapalloamme, ei kilpamoottoreiden jyrinää kuulu missään. Näin ollen

myös suomalaiskuljettajat ovat kotonaan eristyksissä läheistensä kanssa

ja seuraavat huolestuneena tilannetta, joka on hurrikaanin lailla

laittanut kaikkien Maailman ihmisten elämät mullin mallin.


- Moottoriurheilussa korostetaan turvallisuutta. Se samainen teema on

nyt meidän jokaisen elämässä kun huolestuneina katsomme

yleismaailmallista tilannetta, jossa ihmiskunta on voimattomana

koronaviruksen edessä; Pohjois-Italiassa sijaitsee myös Lamborghinin

pääkonttori, jossa tälläkään hetkellä ei paljoa moottoriurheilua mietitä

kun se alue on yksi niistä pahimmista Euroopan pandemiakeskuksista.

Täällä Suomessa olemme paljon onnekkaampia, koska olemme saaneet

tulevaan uhkaan varautua. Näin ollen niin minä kuin Elias haluamme

kannustaa kanssaeläjiämme noudattamaan viranomaisten määräyksiä ja

toimimaan sen mukaisesti, alkaen oma-aloitteisesta eristäytymisestä

omaan kotiin, urallaan useita kansainvälisiä autourheilumestaruuksia

voittanut Mikko Eskelinen kertoo.


- On olemassa suunnitelmia, että kilpailukausi alkaisi toukokuun lopulla

Japanin Fujista, mutta näyttää pahasti siltä, että vaikka koronavirus

-pandemia olisikin nyt laantumassa niin kestää vielä kauan ennen kuin

maat avaavat rajojaan ja pääsemme matkustamaan. Lisäksi kun meillä

täällä Kuopiossa ei ole vielä edes tämä kriisi edennyt sellaiseen

pisteeseen, jota terveysviranomaiset arvioivat niin realistisesti

ajateltuna kilpailukausi ei tule alkamaan vielä pitkään aikaan. Nyt on

meillä kaikilla tärkeämpää tekemistä eli yrittää kaikin keinoin välttää

koronaviruksen saamista ja sitä kautta pelataan aikaa, jotta

sairaaloiden tehohoito ei kuormittuisi sitten kun tämä superflunssa

meidät saavuttaa, Elias Niskanen jatkaa.


Lamborghini Super Trofeo ratasarjan lisäksi myös ihan kaikki muut

Maailman autourheilusarjojen osakilpailut ja sarjat ovat joko siirretty

tai kokonaan tältä vuodelta peruttu. Lisätietoja asioista saadaan kevään

kuluessa kun nähdään mihin suuntaan pandemia etenee.

(teksti: Jani Kekoni, valokuva: www.fotospeedy.it)